Ainakin +20!

Jälleen kerran päivitystä ryhmämme seikkailuista. Koko eilinen (lauantai) meni reissatessa kohti rannikkoa ja Zadarin kaupunkia kohti. Sanottakoon nyt aluksi että koko vierailumme ajan sää on ollut mitä täydellisin, aurinkoista ja kirkasta. Paikallisten mukaan on ollut pelkkä onnenkantamoinen että riesanamme ei ole ollut sateita tai muuten ankeita pilvissä päiviä mutta allekirjoittanut hymähtäen mietiskelee että tälläisen kohteluun voisi tottua. Ja sitä sivuten, paikallista kahvilakulttuuria tulee jäämään ikävä kun kotiinpaluusta tulee ajankohtainen asia, vaikka kyllähän suomipoika ihmetteli kun ensimmäistä kertaa meni sumppia tilaamaan ja kupponen tarjoiltiin aina pöytään asti, niin ne vaan pienet asiat ihastuttavat.

Mutta asiasta kukkaruukkuun, se Zadarin reissu. Koko lauantai upposi matkatessa ja tuota kaupunkia ihastellessa, vasta iltamyöhään kerettiin takaisin hotellille. Matka sujui rauhallisesti muutamien muiden paikallisten opiskelijoiden kanssa, mukana myös tulevat suomenvierailijat, vaikka aikainen herätys latistui aluksi kovin tunnelmaa (06:15 oli lähtö ja sitä ennen piti keretä haukata aamiasta ja puuteroida nenää.) Matkustaminen tapahtui paikallisen koulun varaamalla linja-autolla ja vaikka matka yhteensuuntaan kesti päälle sen kolmisen tuntia olivat kaikki oppilaat varmasti samaa mieltä maisemat olivat sen arvoisia. Muuanmuuassa todistettiin ja todettiin että maailmaa ei osaa oikeasti arvostaa ennen kuin sen itse pääsee kokemaan ja että miten vuoristomaisemien mittasuhteet vetävät ihmisen nöyräksi.

Zadarin, lopultakin. Kaupungista mainittakoon että näin maallikon silmin se on osa italiaa ja osa marokkoa arkkitehtuurin osilta. Vaikka yhä Kroatiassa ollaan niin maisemat ovat vaihtuneet hyvinkin paljon Zagrebia ympäröivistä ruohikkoisista tasangoista ja metsistä. Sen sijaa kaupunkia koristavat palmut ja puhtaan sinertävä meri jossa monet suuret jahdit soljuvat kevyesti aallokossa. Ryhmällemme oltiin järjestetty sen vertaa ohjelmaa paikan päällä että toimesta ei jääty. Kulkien korkeiden rakennusten katujen välejä, kiersimme kirkkotaiteen historian museon josta emme harmi kyllä pysty laittamaan kuvia esille.

Sitten askel kävi kohti ihmishistorian tekniikan museota joka esitteli kaikkea Kroatiasta löytyneitä todisteita esi-isiemme matkasta aina teolliseen kehitykseen, tosin tällä hetkellä näyttely kattoi vain ajanjakson ennen Rooman imperiumia mutta vaikka kuinka kiehtovaa oli todistaa ihmisen voittokulkua ryhmäämme kiinnosti itse kaupunki enemmän. Ja kuinkas ollakaan, kun arvon professorit lähtivät omilleen, mukaamme löyttäytyneet paikalliset opiskelijat tarjoutuvat näyttämään meille paikallisia ihmeitä.

Jälleen kerran, pistimme tossua toisen eteen ja tutustuimme tähän ihmeelliseen kaupunkiin joka tihkui kulttuuria mutta myös tarjosi vivahteen uudempaa kuisketta nuoren matkailijan korvaan. Oli uudempia ja vanhempia rakennuksia, liikkeitä ja kirkkoja (uskonto on Kroatiassa hyvin oleellinen osa elämää). Mieleen jäi eräs rakennuksen kyljessä toimiva jäätelökauppa jossa oli mitä uskomattomien tarjoilu kaikkea mitä mieleen tuli, harmi jälleen kerran että tästä ei myöskään voitu ottaa todistusaineistoa mutta sekin harmi unohtui nopeasti ostettua jäätelöä kauhoessa naamariin.

Ryhmämme teki kierroksen rannalle jota reunusta koko matkan siisti kivinen kävelytie jota seuraten päädyimme ns. Meri-uruille. Nämä urut soittivat meren musiikkia kun aallot kulkivat niiden yli, tosin soittimien toimintaperiaate jäi selvittämättä vaikka oppilaat uteliaasti kuikuilivatkin suunnatonta vesimassaa mutta musiikki itsessään oli hyvinkin terapeuttista. Mutta lopulta oli aika jatkaa matkaa ja palasimme kulkuneuvollemme ja otimme kurssin kohti seuraavaa etappia.

Hieman enemmän sisämaassa päädyimme pieneen kylään jossa meidät otti vastaan paikallisen koulun rehtori joka tarjosi illallisen kotonaan. Oppilaille tarjottiin kaikkea hyvää mikä vaan kulki grillin kautta pyörään ja siinä sivussa ihastelimme maisemia. Monet tuumasivatkin että tälläinen kesäasunto voisi heillekin kelvata kotipuolessa tai vaikka kolmekin. Mutta kaiken hyvä tulee loppua aikanaan ja oli aika irtautua isäntämme vieraanvaraisuudesta ja palata takaisin hotellille.

Kroatiassa yöt tulevat nopeasti ja siinä menee vain hassu tunti kun aurinko liihottaa horisontin taakse. Siinä pimeässä linja-autossa istuessamme väsymys sai pian vallan ryhmästämme ja useammat meistä tyytyivätkin vain hiljaa ja haikeasti tuijottelemaan maisemia ikkunoista. Noh, kroatian oppilaita päivä oli hädin tuskin hidastanut ja nuorilla tuntui riittävän virtaa. Bussissa vallitsi railakas tunnelma joka pisti hieman allekirjoittanutta silmään ehkä hieman kovaäänisenä, mutta samaan aikaan ihastutti se ystävällisyys ja reimakkuus joka näistä ihmisistä huokuu.

Mutta tässäpä tältä erää päivitystä ryhmämme menosta. Kokonainen viikko on tätäkin reissua takana ja moni oppilas varmasti tuntee olonsa hieman uupuneeksi nyt jo. Mutta aivan heti ei voi levähtää, joten täytyy vain vielä nauttia näistä aurinkoisista säistä sen minkä pystyy!